Suomen epidemia 19. elokuuta 2022 Ilkka Rauvola Päivitetty

Koronakuolemien positiivisten osuus (= koronakuolemien määrä suhteessa testien määrään) on lähestymässä koko epidemian tähänastista huippua (13.3.2022).

    Testaaminen on vähentynyt voimakkaasti tammikuun 2022 jälkeen. Suhteuttamalla koronakuolemien määrä testien määrään voidaan eliminoida testaamisen määrän muutos suuntaan tai toiseen. Eli toimii samalla tavalla kuin tartuntojen positiivisten osuus.

      Koronakuolemien positiivisten osuus on siis yksi tapa arvioida sitä, kuinka ankaria epidemiat ovat. Tilastokeskuksen luvut tulevat seuraavan viikon aikana (joista selviää kokonaisylikuolleisuus).

        Kun myös sairaalahoidossa koronan vuoksi olevien määrät suhteutetaan testien määrään ("sairaalahoidon positiivisten osuus"), BA.5:n vaikutus tulee esiin. BA.5 on ollut ylivoimaisesti pahin variantti tähän mennessä. Ei ihme että sairaalat ovat täynnä juuri BA.5:n aikana.

          Kun testien määrä vähenee, sairaalahoidossa virallisesti koronan vuoksi olevien määrä vähenee vastaavasti. Sairaalat ovat kuitenkin ilmoittaneet olevansa poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa. Tässä todennäköinen syy: BA.5 on pahin epidemia koko 2.5 vuoden aikana.

            THL tai sairaalat eivät ilmoita kaikkien sairaalassa olevien potilaiden määriä. On muun muassa kommentoitu, että koronan vuoksi sairaalassa olevien määrä on vain 20% prosenttia kaikista. Se varmastikin pitää paikkansa: koronapotilaita on todellisuudessa jopa 5x enemmän ...

              ... kuin THL:n julkaisemat luvut (koronan "vuoksi" sairaalahoidossa olevat). Lisäksi osa sairaaloista ei enää testaa koronaa kaikista sairaalaan tulevista potilaista, mikä edelleen pienentää koronapotilaiden virallista määrää.

                BA.5:n torjunnan vaatimaa mittakaavaa kuvaa hyvin se, että TYKS:n alueella (Turku) kuvan punainen viiva saatiin alas sillä, että testauksen määrä viisinkertaistettiin (5x) elokuun alussa.

                  Kesän uutiset sairaaloiden vaikeasta tilanteesta muun muassa Oulussa ja Tampereella ajoittuvat juuri näihin sairaalahoidon positiivisten osuuden huippuihin.

                    Tämä Tampereen uutinen (18.7.2022) on juuri kuvassa olevan TAYS:n huipun kohdalla. Ei ihme että Acutan tilanne oli "hankala" - koronaepidemian sairaalahoidon kaikkien aikojen huippu oli käsillä.

                      Oulussa (OYS erityisvastuualue) BA.5-epidemian sairaalahoidon positiivisten osuus oli kaksinkertainen muuhun Suomeen verrattuna. Massiiviset hoitajien irtisanoutumiset ajoittuvat juuri tähän hetkeen.

                        Eli kun ei testata, epidemia saa levitä rauhassa, ja tilanne nähdään sairaaloissa, missä hoitajat ovat etulinjassa. Päättelen että hoitajien hakeutuminen pois sairaalatyöstä on valitun laumasuojalinjan seuraus.

                          Johtopäätös: testauksen vähetessä todellinen kuva epidemiasta saadaan, kun testauksen väheneminen eliminoidaan kaikista keskeisistä luvuista (laskemalla positiivisten osuudet): - tartunnat - sairaanhoito - kuolemat

                            Sairaalahoidon ja kuolemien kokonaistilanne näkyy viime kädessä - koko sairaanhoidon potilasmäärissä (THL) - kuolemien määrässä (Tilastokeskus)

                              Saksassa siirrytään jo etäopetukseen. Suomessa vielä epäröidään.

                                THL hakee nyt "laajaa immuniteettia", mutta tässä jäi sanomatta että Omicronia edeltävän variantin tartunta antaa vain vähäisen suojan Omicronia vastaan. Eli pitäisi sairastaa jokainen varianttiperhe (Delta, Omicron, ...). Ei hyvä.

                                  Omicron on tähän mennessä antanut hyvän suojan uutta Omicron-tartuntaa vastaan, mutta aiemmat variantit (esim. Delta) antavat vain vähän suojaa Omicron-tartuntaa vastaan.

                                    Tämän Naturessa julkaistun tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kohdussa oleva lapsi saa tartunnan ("in utero transmission") äidin odotusaikana sairastamasta koronasta.

                                    Sairaalahoidon määrä suhteessa väestöön on maan korkein OYS erityisvastuualueella (Oulu). TYKS:n alueella käyrä on saatu laskuun sen jälkeen, kun testauksen määrä viisinkertaistettiin. (Näissä luvuissa ei testauksen vähenemistä ole otettu huomioon.)

                                      Sairaalahoidossa olevien ihmisten määrä suhteessa löydettyihin tartuntoihin on noussut 1.+2. rokotusten jälkeisen ajan maksimitasolle. Tähän on vielä lisättävä ne sairaalapotilaat, joilta ei testattu koronaa joko ennen sairaalaan tuloa tai sairaalaan tullessa.

                                        THL:n ilmoittamien kuolemien määrä on nousussa noin 1.5. jälkeen. Luvut on raportoitu noin 20.5. asti. Kuvaa tulkitsessa on otettava huomioon, että testien määrä on enää noin 1/6 tammikuun tasosta, eli kaikkia koronakuolemia ei todennäköisesti tilastoida koronakuolemiksi.

                                          Kun testien määrän väheneminen otetaan huomioon, kuva näyttää siis tältä. Kuvassa kuolemien positiivisten osuus = kuolemien määrä jaettuna testien määrällä.

                                            Positiivisten osuus tartunnoista on selvässä laskussa. @lasleh tänään raportoima SGTF trendin kääntyminen viittaa kuitenkin siihen, että jotain uutta varianttia voi olla jo tulossa, kun aikaa BA.5:n huipusta ehti kulua 22.8. minus 28.7. = 25 päivää.

                                              Myös sekvensoinnin mukaan BA.4/BA.5 -epidemian huippu on ollut noin 26. heinäkuuta. Sekvensoinnissa on 21 päivän viive.

                                              Suomesta ilmoitettiin ECDC:lle 4.8.2022 yhteensä 9 uutta apinarokkotartuntaa. Tartuntojen määrä suhteessa väestöön (eli ilmaantuvuus) on kuitenkin pieni.

                                                Euroopan (ECDC) luvut elävät omaa elämäänsä. Vanhoja lukuja deletoidaan ja uusia tartuntoja lisätään noin 200 per päivä.

                                                  Tässä ECDC:n uudet luvut (16.8. luvut miinus 2.8. luvut). Lukuja on korjattu pääasiassa Espanjassa. Myös Suomen lukuja on korjattu.

                                                    Kokonaisuudessaan Euroopan apinarokkoepidemia näyttäisi olevan taittumassa.

                                                      Suuri(n) osa Euroopan apinarokkotartunnoista on Espanjassa ja Portugalissa.

                                                        Valittu laumasuojastrategia on ajamassa koko maata mahdottomaan tilanteeseen: - sairaalat täynnä - sairaanhoitajia ei ole, eikä tule - työkyvyttömyys nopeassa kasvussa - ylikuolemien määrä erittäin korkealla tasolla - kukaan ei ota vastuuta

                                                          Nyt löytyi ensimmäistä kertaa tarkat varianttitiedot Suomesta. BA.4.* ja BA.5.2 ovat kasvussa, kuten Tanskassakin. Ei kuitenkaan BA.4.6.

                                                          Samasta kuvasta näkyy, että kesä-elokuun BA.4/BA.5 epidemia on ollut melko puhdasverinen BA.5 -epidemia. Nyt vanhempien BA.5-varianttien osuus pienenee, ja tilalle nousevat muun muassa BA.4.* ja BA.5.2(.*).

                                                            Myös The Wall Street Journal ymmärtää Long Covidin ptikäaikaiset vaikutukset kansantalouteen. Suomessa ei ole toistaiseksi syntynyt keskustelua asiasta.

                                                            Tässä erittäin hyvä yhteenveto Long Covidista. Puhumassa @EricTopol .

                                                              Kohta 3:50: yhteensä 12 suihkeena nenän kautta otettavaa rokotetta on jo kliinisissä testeissä, ja niistä yksi on edennyt jo laajoihin kliinisiin testeihin. Nenän kautta otettava rokote voi ehkäistä tartunnan, ja siis vihdoin pysäyttää epidemian.

                                                                Jos tehokkaampia rokotteita ei saada, ja jos tapa hoitaa epidemiaa ei muutu, Long Covid tulee saamaan yhteiskunnan polvilleen. Se on vain ajan kysymys.

                                                                  THL taisi sanoa että korona ei häviä täältä mihinkään. Suomen tapa hoitaa epidemiaa johtaa muutamassa vuodessa erittäin pahaan työvoimapulaan, ja talous joutuu antautumaan.

                                                                    Samaan aikaan työkyvyttömyyden kanssa nousee ylikuolemien määrä. Tämä Iso-Britannian kehityskulku on menossa myös Suomessa.

                                                                      Japanissa koronaa torjutaan tiukalla strategialla kansantalouteen liittyvistä syistä. Suomen tapa hoitaa koronaa voi johtaa pitkäaikaiseen talouden alamäkeen verrattuna Aasian maihin, joissa koronaa torjutaan tiukasti.

                                                                        Hyvä yhteenveto Long Covidista. Paras keino välttää LC on olla saamatta tautia. Ei siis kannata antautua ajatukselle, että nyt pitää vaan elää koronan kanssa.

                                                                          Tässä se on sanottu. Ei pidä alkaa elämään koronan kanssa.

                                                                          Laumasuojastrategia: Suomen koronakuolleisuus on nyt maailman toiseksi korkeimmalla tasolla. Keväällä pidettiin hallussa maailman ykkössijaa. THL ei ole kuitenkaan julkaissut lukuja ylikuolleiden määristä.

                                                                            Variantit eivät ole lievenemässä. Uusien varianttien itämisaika lyhenee koko ajan, eli tartunnan saaneet alkavat tartuttaa muita yhä aikaisemmin. Kasvuetu kasvaa koko ajan.

                                                                              Uudet kuolemien luvut julkaistaan huomenna torstaina. Näyttää siltä että ylikuolleisuuden kasvu jatkuu. (THL ei ole julkaissut lukuja ylikuolemien määristä, eikä laskutapaa.)

                                                                                Ilman maskia oleva saa Omicron-tartunnan 2 minuutissa. Tiiviisti istuvan FFP2-maskin käyttäjä voi kuitenkin olla ilman maskia olevien seurassa (esim. koululuokassa) 3 tuntia ilman Omicron tartuntaa. Jos oppilailla on FFP2-maskit, 16 tuntia.

                                                                                Variantit eivät muutu miedommaksi (päinvastoin kuin esim. THL:n Mika Salminen on väittänyt).

                                                                                  Paxlovid antaa yli 65-vuotiaille - 5-kertaisen suojan kuolemaa vastaan - 3x suojan sairaalahoitoon joutumista vastaan Suomessa Paxlovidin jakelu on jostain syystä kuitenkin rajattu tiukasti.

                                                                                    Jaa sosiaalisessa mediassa

                                                                                    Arkisto

                                                                                    lokakuu 2022