Suomen epidemia 30. joulukuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tänään 5589 sairaanhoitopiirien ilmoittamaa tartuntaa. Kasvua eilisestä 5589/5179 = 7.9% = 9.8x kuukaudessa.

Tässä sairaanhoitopiirien ilmoittamiin lukuihin perustuvat uudet tartunnat.

Tänään THL ilmoitti 9619 tartuntaa, poisti 72 tartuntaa ja otti tartunnan viivettä kiinni 4102 tartunnalla (nyt 23.12. jälkeen kertynyttä viivettä jäljellä 7171-4102= 3069 tartuntaa).

Sairaanhoitopiirien lukuihin perustuva (eli muuttumattomalla viiveellä laskettu) uusien tartuntojen määrä on 9619+72-4102 = 5589 (punainen viiva).

Tästä kuvasta näkyy, mistä THL:n raportoinnin viive syntyy. Suurin osa viimeisen 4 päivän ilmoitetuista luvuista on vielä siirtämättä tartuntatautirekisteriin (TTR, harmaa viiva).

Päivitys lukuihin: sairaanhoitopiirit raportoivat illan aikana vielä 175 tartuntaa lisää. Sairaanhoitopiirit + THL (niiden piirien osalta jotka eivät ole ilmoittaneet) ovat ilmoittaneet yhteensä 5764 tartuntaa tänään.

Rokotusten määrän kehittymisessä ollaan joulun aikana menty noin 8-9 päivää taaksepäin. Nyt (30.12.) ollaan samassa vauhdissa kuin 21.-22. joulukuuta, ja nousuvauhti on toistaiseksi pienempi.

2. rokotuksen efektiivinen rokotuskattavuus on pudonnut lähes nollaan kaikissa yli 65-vuotiaiden ikäryhmissä, ja pienenee kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi 12-15 -vuotiailla. Laskettu 3 ja 5 kuukauden mukaan.

THL kuitenkin käyttää edelleen näitä nimellisiä 2. rokotusten lukuja, joissa ei ole otettu huomioon sitä, että jo annetut rokotukset vanhenevat.

Tässä yhteenveto yli 60-vuotiaiden 3. rokotuksista. Rokotuksia on annettu 816000 (51.3% kaikista yli 60-vuotiaista). Niitä, jotka ovat oikeutettuja saamaan 3. rokotuksen mutta joita ei ole vielä pystytty rokottamaan (= rokotusten viive), on vielä jäljellä 633000.

Palaan vielä näihin lukuihin. Kasvua eilisestä on 5764/5179 = 11.2 prosenttia päivässä = 25x kuukaudessa (eikä 9.8x kuten mainitsin ylempänä).

Takaisin 3. rokotuksiin. Yli 80-vuotiaista 2. rokotuksen saaneista on nyt rokotettu 81%, ja rokotusten vauhti on pienentynyt. 75-79 -vuotiailla tilanne on sama (74% rokotettu). Eniten rokotetaan nyt 70-74 -vuotiaita (joista 57% 2. rokotuksen saaneista nyt rokotettu).

3. rokotukset on saatu annettua ikäjärjestyksessä, vaikka esimerkiksi Kymenlaaksossa yli 80-vuotiaat olivat vielä marraskuun alussa jätetty lähes täysin rokottamatta. Yli 80-vuotiaiden kuolemien huippu oli 26. marraskuuta, ja tartunta saatu arviolta 1-2 viikkoa aiemmin.

Tässä kuva 3. rokotusten alkutaipaleesta Kymenlaaksossa. 11.11. mennessä oli koko sairaanhoitopiirissä saatu rokotettua alle 100 yli 80-vuotiasta (tarkka luku 96), vaikka aikaa oli ollut lähes 2 kuukautta. Yli 80-vuotiaiden kuolemat kasvoivat voimakkaasti 26.11. asti.

Sairaanhoitopiireissä on eroja. Kanta-Hämeessä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Satakunnassa on (1-0.7162)/(1-0.9026) = 2.9 kertaa niin paljon yli 80-vuotiaita rokottamatta kuin Pohjois-Karjalassa, joka pitää huolta yli 80-vuotiaistaan.

Kanta-Häme on koko maan hitain sairaanhoitopiiri antamaan 3. rokotuksia. Yli 60-vuotiaista on vielä rokottamatta 56 prosenttia eli (1-0.4393)/(1-0.7141) = 1.96 = 2 kertaa niin paljon kuin Keski-Pohjanmaalla.

Myös alle 60-vuotiaiden rokotukset ovat käynnistyneet. Kärjessä on Etelä-Savo, misä on ehditty rokottaa neljä kertaa niin paljpn alle 60-vuotiaita kuin Ahvenanmaalla.

Lopuksi linkit joulukuun ja koko epidemian seurantaan.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Arkisto