Suomen epidemia 16. tammikuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen kasvu hidastuu. Joulukuun 28. päivän jälkeen tapahtunut keskimääräinen kasvu hidastuu 0.3 prosenttiin per päivä, ja viikon keskimääräinen kasvu (sininen viiva) putosi pakkasen puolelle. Eikä syynä näytä olevan testien määrä.

Tässä yleiskuva tartunnoista epidemian alusta asti. Jos jätetään sekä lokakuun (Vaasa) että marraskuun (Klamydia) epidemiat pois, niin kasvu on pysynyt melko hyvin vaihteluvälin (punainen) sisällä.

Tänään THL ilmoitti 190 tartuntaa ja viive kasvoi 11 tartunnalla, yhteensä 201 tartuntaa (punainen viiva).

On myös mahdollista, että Ilmoitetut määrät eivät (korjattunakaan) anna oikeaa kuvaa kasvusta. Kun HUS, Varsinais-Suomi ja Pohjois-Savo eivät ilmoita tartuntoja päivittäin, niin varma tieto kasvusta saadaan vasta 4-6 päivän päästä. Sen vuoksi piirsin kuvaan vaihteluvälin.

Testien määrä on pysynyt sillä tasolla, jonne se nousi eilen.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Arkisto