Suomen epidemia 7. joulukuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen kasvu kiihtyy. Pohjois-Pohjanmaalla ilmaantuvuus nousee, ja Pirkanmaan ilmaantuvuus on noussut erittäin nopeasti viime päivien aikana.

    Pirkanmaan nousun rajuus näkyy tässä. Viimeisen viikon aikana (29.11.-6.12.) kasvu on ollut 6.1 prosenttia päivässä = 6.0x kuukaudessa.

      Tämänhetkisten tietojen mukaan Pirkanmaan kasvu on peräisin pääasiassa 5-14 -vuotiaista koululaisista.

        Vaikka Pirkanmaalla koululaisten tartunnat leviävät rajusti, Tays rajoittaa tietojen antamista.

          Pohjois-Pohjanmaalla suurin osa tartunnoista on peräisin koululaisista. Tartunnat ovat edenneet selvinä aaltoina. Tässä tilanne viikko sitten.

            Pohjois-Pohjanmaalla syyslomien jälkeinen kolmas aalto, joka alkoi 28.11. ja saavutti huippunsa 1.12., on nyt vaimenemassa. Tartuntojen määrä (eli ilmaantuvuus) kasvaa kuitenkin koko ajan.

              Pohjois-Pohjanmaalla alle 20-vuotiaiden osuus tartunnoista kasvoi 5.12. saakka, jonka jälkeen tartuntojen kasvu on ruvennut siirtymään heidän vanhempiensa ikäryhmiin. Koululaiset toivat tartunnat kotiin, ja heidän vanhempansa sairastuvat nyt.

                Koska koululaisten vanhempien ilmaantuvuus Pohjois-Pohjanmaalla on selvästi pienempi kuin koululaisten ilmaantuvuus, niin tartuntojen kasvu vaimenee. Tartuntojen kasvu ei kuitenkaan hidastu (sillä seuraava aalto alkaa pian uudestaan).

                  THL jää nyt melko yksin väittäessään edelleen, että aikuiset tartuttavat lapset. WHO sanoo selkein sanakääntein, että koululaiset tuovat taudin kotiin ja tartuttavat vanhempansa ja isovanhempansa. Kohta 05:46-06:10.

                  Se, että koululaiset tuovat taudin kotiin, on myös osoitettu useissa sekvensointitutkimuksissa. Päinvastoin ei ole vielä kukaan osoittanut. Ei myöskään THL, jonka väitteet eivät perustu mihinkään.

                    Alakoulut: WHO kehottaa - ottamaan alakouluissa käyttöön maskit - tehostamaan ilmanvaihtoa - testaamaan lapsia tiukalla seulalla Tällä hetkellä THL ei tee tai suosittele mitään näistä. Kohta 06:09-07:00.

                    Myös ulkomailla ollaan huomattu THL:n menetelmät.

                      Kohta on tosi edessä. Omikron leviää 3.5-6.2 kertaa nopeammin (keskiarvo 4.7x) kuin Delta. Siis kahden tutkijan mukaan. Tässä ensimmäinen (3.5x) ...

                        ... ja toinen (6.2 kertaa nopeammin kuin Delta).

                          Kaksi rokotusta ei suojaa Omikronilta. Kolmas rokotus on välttämätön.

                            Mitäs jos Suomen strategia kerrankin katsoisi eteenpäin eikä taaksepäin ? Muuten ollaan koko ajan myöhässä. Uusia variantteja tulee tasaisin 6 kuukauden väliajoin.

                              Sitten ennusteisiin. Alensin mallin kasvukertoimia. Siitä huolimatta ennuste on nyt 25 prosenttia korkeampi kuin 18.11.: seuraavien 5-6 kuukauden aikana on tulossa 295000 - 635000 tartuntaa (keskiarvo 408000).

                                Tänään 7.12. THL ilmoitti 1542 tartuntaa, poisti 1, ja otti viivettä kiinni 135 tartunnan verran. Muuttumattomalla viivellä laskettu (eli sairaanhoitopiirien lukuihin perustuva) uusien tartuntojen määrä = 1542+1-135 = 1408 (punainen viiva).

                                  Sekä tartuntatautirekisterin (sininen) että sairaanhoitopiirien (vaaleanpunainen) ilmoittamat määrät näyttävät lähteneen kasvamaan uudelleen.

                                    Ja tässä tartuntojen yleiskuva 4. aallon osalta. Positiivisten osuuden kasvu alkoi välittömästi sen jälkeen, kun testausta ruvettiin vähentämään 28.8. alkaen, ja todettujen tartuntojen määrät rupesivat nousemaan sen jälkeen, kun testien määrä ei enää laskenut.

                                      Myös Yhdysvalloissa ollaan siirtymässä tarkastelemaan efektiivistä rokotuskattavuutta näennäisen rokotuskattavuuden sijaan.

                                        Jaa sosiaalisessa mediassa

                                        Arkisto