Suomen epidemia 29. huhtikuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartunnat vähenevät hitaasti edelleen (noin 1.5 prosenttia päivässä). Pohjois-Pohjanmaan nousu on hieman hidastunut, Päijät-Hämeessä ilmaantuvuus nousee edelleen. HUS:n alueella ja Varsinais-Suomessa ilmaantuvuus laskee.
Tänään THL ilmoitti 208 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja raportoinnin tunnettu viive kasvoi 43 tartunnalla. Muuttumattomalla viivellä laskettu tartuntojen määrä on 208+43=251 (punainen viiva). Päivittäinen kasvu on pysynyt negatiivisena (sininen viiva).
HUS:n alueella uusien tartuntojen viikon keskiarvossa tapahtunut muutos on ilahduttavasti pysynyt negatiivisena. Kaikki muutos tulee kuitenkin yli 20-vuotiaista.
Varsinais-Suomessa 17.4. jälkeen tapahtunut ja Pirkanmaalla 26.4. jälkeen tapahtunut suotuisa kehitys ovat pitäneet muun Suomen tartuntojen muutoksen negatiivisena.
Etelä- ja lounais-Suomessa 7 päivän ilmaantuvuus laskee muualla paitsi Satakunnassa (missä se on alhaisin).
7 päivän ilmaantuvuus nousee Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa.
Itä-Savossa ilmaantuvuus on huhtikuun alun pahan tilanteen jälkeen saatu laskemaan todella nopeasti. Itä-Savossa rokotukset ovat tähän mennessä edenneet Suomen nopeinta vauhtia.
Tässä kuva rokotuksista. Sairaanhoitopiirillä on väliä. Itä-Savo ja Etelä-Savo ovat selvässä johdossa, ja Pohjois-Pohjanmaa on viimeisenä. Itä-Savossa on annettu rokotuksia 50 prosenttia enemmän kuin Pohjois-Pohjanmaalla.
Maailmalla on ollut paljon puhetta rokotusten vauhdin hidastumisesta. Näin näyttää olevan käymässä Suomessakin. Täällä on päästy parhaimmillaan noin 31000 rokotuksen päivävauhtiin, mutta nyt ollaan jääty 23 prosenttia siitä. Toivottavasti tämä on vain väliaikaista.
Yli 75-vuotiaiden tartuntojen määrä ei helmi-maaliskuun epidemian aikana kasvanut juuri lainkaan, vaikka alle 10-vuotiaiden tartunnat viisinkertaistuivat. Ero seuraavaan ryhmään (70-74-vuotiaat) repesi helmikuun lopussa. Johtuu varmaan rokotuksista.
Pohjois-Pohjanmaan ilmaantuvuus nousee edelleen, mutta nousuvauhti on hieman hidastunut. Keski-Pohjanmaa teki ennätyksen: sekä 7 että 14 päivän ilmaantuvuus menivät nollaan keskellä epidemiaa. Todella hienoa. Myös Pohjois-Savossa ilmaantuvuus alenee.
Länsi-Pohjan epidemian nousu on ehkä tasoittumassa. Lapissa ilmaantuvuus nousee, mutta turisteista on selvitty hyvin. Kainuussa tilanne on melko vakaa.