Suomen epidemia 14. tammikuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen kasvu kiihtyy hiljalleen, ja altistumisten määrä nousee koulujen avauduttua 7.1. Testien määrä rupesi vihdoin nousemaan.

Tänään THL ilmoitti 258 tartuntaa, poisti 2, ja viive kasvoi 12:lla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä on 258+2+12=272 (punainen viiva).

Testien määrä rupesi laskemaan 22.12. eli saman päivänä kun koulut päättyivät, ja niiden määrä lähti nousemaan päivää sen jälkeen, kun koulut avattiin 7. tammikuuta. Määrät ehtivät laskea 17 päivän ajan.

Positiivisten osuus lähti vihdoin tulemaan alas. Tartuntojen määrä rupesi kasvamaan 28.12. siitä huolimatta, että testeissä käytiin huomattavasti (noin 30-35 prosenttia) vähemmän kuin ennen joulua.

HUS-alueella ja Pirkanmaalla ilmaantuvuus nousee. Satakunnassa nousu on päättynyt, ja Ahvenanmaalla laskee.

Päijät-Hämeessä ilmaantuvuus on nousussa. Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa se laskee, ja Vaasassa nousu on toistaiseksi pysähtynyt.

Etelä-Savossa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa ilmaantuvuus nousee, Keski-Suomessa ja Itä-Savossa se laskee.

Pohjois-Pohjanmaalla ilmaantuvuus on lähtenyt ehkä laskuun, Keski-Pohjanmaalla se laskee ja Pohjois-Savossa se on ehkä hieman nousemassa.

Kainuussa ilmaantuvuus on noussut nopeasti (tänään ei tullut uusia tartuntoja). Länsi-Pohjassa nousu näyttää hidastuneen, ja Lapissa vuodenvaihteen jälkeinen nousu on laantumassa.

Odotan, että myös tartunnat (jotka ovat koko syksyn ja talven ajan seuranneet altistuksia 3-4 päivän viiveellä) tulevat nousemaan.

Tässä yleiskuva epidemian kulusta. Viiveet: (1) joulukuussa sairaanhoidon tarpeen huippu oli 15 päivää tartuntojen huipun jälkeen. (2) keväällä kuolemien huippu oli 13 päivää sairaanhoidon huipun jälkeen.

Voidaan siis olettaa, että kuolemien huippu on noin 28 päivää tartuntojen huipun (30.11.) jälkeen, eli noin 27.12. Kuolemien raportoinnin pitkän viiveen johdosta kuolemat on kuitenkin raportoitu vasta noin 10.12. saakka.

Kuolemien raportoinnissa on pitkä viive, joka saattaa olla SHP-kohtainen. Mitä enemmän raportoidaan kerralla, sitä pidempi viive. Eilen raportoitiin marraskuun lopun ja joulukuun alun kuolemia (12).

Kuolemien raportoinnin viive on pidentynyt viimeiset kaksi kuukautta koko ajan. Nyt 95 prosenttia kuolemista on raportoitu vasta 35 päivää kuoleman jälkeen (keltainen viiva).

Kuolemien määrä kasvaa tasaista vauhtia (punainen ja vihreä viiva). Koska viiveen vuoksi suuri osa luvuista puuttuu vielä, viivat on piirretty vain siihen asti, mihin viive ulottuu (14.1.2021 miinus 35 = 10.12.2020).

Tässä on yleiskuva kuolemien raportoinnin viiveestä tällä hetkellä. THL:n tilanneraportissa julkaistujen kuolemien (punainen) viive on noin 32 päivää (sillä sininen ja punainen viiva lähes täsmäävät, ero on 17 eli 3 päivän kuolemat).

Tässä tilanne 1.9. jälkeen. Avoimen tietokannan luvut (sininen) ovat edellä THL:n tilanneraportin lukuja (punainen), kunnes 15.12. jälkeen ero rupeaa pienenemään sen vuoksi, ettei kaikkia kuolemia ole vielä raportoitu avoimeen tietokantaan.

Tässä yllä oleva kuva piirrettynä 10 päivän välein. Avoimen tietokannan luvut piirtävät verhokäyrää (vihreä). Viiveen vuoksi kuolemien määrä kasvaa vielä runsaan kahden viikon ajan (10.12. - 27.12.). Vauhti ei ole toistaiseksi juuri hidastunut.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Arkisto