Suomen epidemia 19. tammikuuta 2022
Ilkka Rauvola
Epidemia lähti kasvamaan uudestaan: varmin merkki on positiivisten osuuden nousu. Koululaisten osuus tartuntojen kasvusta on noussut nollasta 35 prosenttiin sen jälkeen, kun koulut avattiin.
Testien määrä ei näytä lähteneen vähenemään - ainakaan vielä. Sitä suuremmalla syyllä positiivisten osuuden nousu on huolestuttavaa.
Tässä sama kuva marraskuun alusta lähtien. Vaikka on puhuttu että testien määrä vähenee, niin ainakaan 17.1. mennessä se ei ole vaikuttanut sairaanhoitopiirien raportoimiin määriin. THL on perässä normaaliin tapaan.
Tässä yleiskuva epidemiasta. Nyt saa elää -strategia nosti tartuntojen määrän ensin 3x aikavälillä 6.9.-5.12., jonka jälkeen Omicron on 6-kertaistanut tartuntojen määrän. Yhteensä 18x.
Nyt tämän epidemian kasvu ollaan juuri ja juuri saatu pysähtymään. Koululaisten osuus on kuitenkin noussut 35 prosenttiin tartuntojen kasvusta. Tulos: positiivisten osuus on lähtenyt jälleen nousemaan. Eli kasvu jatkuu.
Viime viikon tilannekatsauksessa (13.1.2022) THL ei näyttänyt tätä kuvaa positiivisten osuudesta, joka on tällä hetkellä paras epidemian mittari.
Suomi on testauksen ja 3. rokotusten yhteenlasketussa rankingissa Länsi-Euroopan viimeisellä sijalla.
Suomi ei ole panostanut testaukseen ollenkaan samalla tavalla kuin esimerkiksi Tanska, missä testien määrä suhteessa väestön määrään on 6-kertainen. Se, että eristäytyy + itse soittaa kaverit läpi on paljon parempi kuin että jäljittäjät soittavat 8 päivän päästä.
Koululaisten osuus tartuntojen kasvusta saavutti miniminsä (0.4 prosenttia) koulujen alkamista edeltävänä perjantaina (7.1.2022). Seitsemän koulupäivän aikana (10.1.-16.1.) koululaisten osuus koko maan tartuntojen muutoksesta on noussut 35 prosenttiin, ja nousee edelleen.
HUS:n alueella (Helsinki + Uusimaa) koulujen alkamisen vaikutus on vielä selkeämpi. Seitsemän koulupäivän aikana (10.1.-16.1.) alle 20-vuotiaiden osuus tartuntojen muutoksesta nousi -4 prosentista 26 prosenttiin.
Muutos kohti koululaisten epidemiaa on nopea. Sen jälkeen kun koulut avattiin 10.1.2022, koulu- ja päiväkoti-ikäisten ilmaantuvuus on lähtenyt nopeaan kasvuun. Noin kahden viikon päästä alle 20-vuotiaat ovat todennäköisesti kaikki kärjessä.
Aikaansaatu huoahdustauko näkyy myös vakavasti sairaiden määrän kehityksessä. Koululaisten tartunnat leviävät WHO:n mukaan vanhempiin ja isovanhempiin, joten nämä käyrät lähtevät todennäköisesti uuteen nousuun 1-2 viikon päästä.
Tanskassa ilmaantuvuus on Euroopan ennätyslukemissa, kun taas esimerkiksi Iso-Britanniassa ilmaantuvuus laskee. Syynä saattaa olla uusi Omicronin variantti (BA.2).
Iso-Britanniassa BA.2 ei ole vielä vallannut alaa, mutta Tanskassa BA.2 on nopeasti syönyt BA.1:n osuutta niin, että BA.2:n osuus on noussut lähes 50 prosenttiin.
Kun otetaan huomioon sekvensoinnin viive (1-2 viikkoa), niin BA.2 saattaa olla Tanskassa jo täysin dominantti.
BA.2:n nousu: Ruotsi on karkeasti arvioiden kaksi viikkoa jäljessä Tanskaan verrattuna.
BA.2: Norja on samassa aikataulussa kuin Ruotsi.
Suomessa BA.2:ta ei vielä ole havaittu sekvensoinneissa, mutta uutta varianttia saattaa olla täällä jo (kun otetaan huomioon sekvensoinnin noin 2 viikon viive). @lasleh