Suomen epidemia 23. marraskuuta 2020 Ilkka Rauvola Päivitetty

Ilmoitettujen tartuntojen määrän kasvu (muuttumattomalla viiveellä laskettuna) kiihtyy edelleen, vaikka tänään tulikin eilistä vähemmän tartuntoja. Koko maan keskimääräinen kasvu nyt 6.5% päivässä (eilen 6.1% ja toissapäivänä 4.8%).

    Sama kuva, mutta nyt päiväkohtaiset luvut. Ilmoitettujen tartuntojen kasvu (sininen viiva) nousi tänäänkin. Tänään kasvu nousi 10.4 prosenttiin päivässä. Tällä vauhdilla (6.5-10.4% päivässä) määrät 7-19 -kertaistuvat kuukaudessa. Lisäksi maan sisällä on isoja eroja.

      Ennuste: 1000 tartuntaa saavutetaan 10-16 päivän päästä. Jotta tartunnat eivät mene yli tuhannen, niin tartuntojen kasvun pitäisi ruveta hidastumaan nyt heti. Vielä ei ole merkkejä sellaisesta. Päinvastoin, kasvu kiihtyy edelleen, tänäänkin. Ei kyllä näytä kovin hyvältä.

        Lisäksi pitää ottaa huomioon raportoinnin viive. Tänään THL raportoi 2.26 päivää vanhoja tartuntoja. Sen jälkeen tartuntojen määrä on ehtinyt nykyisellä 10.2 prosentin per päivä vauhdilla kasvaa (taskulaskimella) 1.102 potenssiin 2.26 = 24.5 prosenttia. Eli 360 x 1.245 = 448.

          Eli jotta tartunnat ei mene yli tuhannen per päivä, niin pitää tähdätä tasoon 1000/1.245 = 803. Se taso saavutetaan 9-13 päivän päästä eli 1. - 5.12. Lisäksi epidemian pitäisi jo nyt olla hidastumassa, jottei määrä mene 803:n yli. Nyt ne pukukopit ei enää riitä.

            Tässä THL:n ilmoittamien lukujen kehitys ilman Vaasan epidemiaa. Tartuntojen kasvu hidastui etelän koulujen syyslomien ajaksi, ja lähti sen jälkeen nousemaan 20.10. eli yksi päivä sen jälkeen kun etelän koulut avattiin 19.10. Nyt kasvu näyttää jo melko huolestuttavalta.

              Tänään THL ilmoitti 297 tartuntaa (punainen). THL:n tunnettu raportoinnin viive nousi 95 (+62) tartuntaan (vaaleanpunainen).

                HUS-alueen ilmaantuvuuden kasvu oli voimakkaimmillaan 17.11. ja on hieman heikentynyt sen jälkeen. Heikentyminen on tapahtunut pääkaupunkiseudun ulkopuolella, sillä Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa kasvu on jatkunut voimakkaana aina sunnuntaihin 22.11. asti.

                  Helsingissä 7 päivän ilmaantuvuuden kasvu heikkeni eilisestä 12.3 prosentista 11.3 prosenttiin (3 päivän keskiarvo, päiväkohtainen luku oli 8.1 vs. 14.6). Toivottavasti tämä trendi jatkuu. Voi myös olla että testattiin vähemmän.

                    Espoossa 7 päivän ilmaantuvuuden kasvu kiihtyy. Nyt 10.8 prosenttia päivässä (3 päivän keskiarvo), eli tartuntojen määrä 22-kertaistuu kuukaudessa.

                      Vantaalla 7 päivän ilmaantuvuuden kasvu on hieman hidastunut. Nyt 6.8 prosenttia päivässä (3 päivän keskiarvo), eli tartuntojen määrä 7-kertaistuu kuukaudessa.

                        Tässä yleiskuva 7 päivän ilmaantuvuuden kehittymisestä HUS-alueen kunnissa. Aika monessa kunnassa tilanne pahenee, mutta joukossa on myös puhtaita kuntia.

                          Pirkanmaalla paha epidemia Parkanossa. Monessa kunnassa ilmaantuvuus on yhtäkkiä noussut viimeisen 4 päivän aikana. Tartuntojen määrä kuluneen viikon aikana = lukema * asukasmäärä / 200 000 .

                            Tässä Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kunnat. Tässä näkyy sama kuin Pirkanmaalla: viimeisen 4-5 päivän aikana tapahtunut yhtäkkinen tartuntojen nousu.

                              Satakunta ja Kanta-Häme. Satakunnassa Rauma ja Porikin hieman nousevat. Kanta-Hämeessä näkyy selvä 7 päivän ilmaantuvuuden nousu 20.11. lähtien (ilmoitetut luvut, eli näytteenotto on tapahtunut 2-4 päivää aikaisemmin).

                                Varsinais-Suomessa Turussa 7 päivän ilmaantuvuus paranee (ja sen myötä koko sairaanhoitopiirin), Aurassa paikallinen epidemia, ja taas sama ilmaantuvuuden nousu viime päivien aikana.

                                  Etelä-Pohjanmaalla ja Vaasan sairaanhoitopiirissä pahannäköisiä paikallisia epidemioita viimeisen viikon aikana. Vaasassa 7 päivän ilmaantuvuus pysyy alhaalla.

                                    Keski-Pohjanmaalla Kruunupyyssä epidemia on puhjennut uudelleen. Oulussa 7 päivän ilmaantuvuus nousee. Myös näissä kunnissa ilmaantuvuus on noussut viimeisen 4-5 päivän aikana.

                                      Tampereella 7 päivän ilmaantuvuus lähti yhtäkkiä nousemaan neljä päivää sitten. Viimeisen kahden päivän aikana ilmaantuvuuden kasvu on hidastunut 24 prosenttiin päivässä eli 5x viikossa. Nyt Suomen nopeimmin kasvava iso epidemia. Ilmoitetut luvut, eli mukana viive.

                                        Tampereen epidemian johdosta Pirkanmaalla 7 päivän ilmaantuvuus kasvaa nyt 10.9 prosenttia päivässä (3 päivän keskiarvo) eli samaa vauhtia kuin Helsingissä. Vaikka kasvu on kyllä samaa luokkaa, niin ilmaantuvuus on 1/8 Helsingin tasosta.

                                          Lahdessa on Suomen pahin epidemia. Tartunnat lähtivät yhtäkkiä kasvamaan 4 päivää sitten. 7 päivän ilmaantuvuus on jo 1/2 Helsingin tasosta, ja kasvu nyt keskimäärin 19 prosenttia päivässä. Tällä kasvuvauhdilla Lahti ohittaa ilmaantuvuudessa Helsingin 10 päivän päästä.

                                            Rautalammilla on puolestaan Suomen pahin epidemia ilmaantuvuudella mitattuna. Myös Itä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa epidemiat ovat lähteneet liikkeelle 3-5 viimeisen päivän aikana.

                                              Kun katsoo, miten tartunnat yhtäkkiä lähtivät leviämään 19. marraskuuta, eniten 10-30 -vuotiaiden keskuudessa ...

                                                ... ja samaan aikaan yli 30-vuotiaiden keskuudessa ...

                                                  ... ja miten todella paha epidemia lähti liikkeelle samana päivänä niissä kaupungeissa, jotka ovat helpon junamatkan päässä Helsingistä ...

                                                    ... mutta ei niissä kaupungeissa, jotka joko ovat hieman vaikeammam matkan päässä Helsingistä (tai joilla on omat laivat kuten turkulaisilla ja vaasalaisilla) ...

                                                      Tässä se on. Suomen ensimmäinen superspreader event.

                                                      Myöhemmin laivayhtiökin oli pahoillaan. Taitaa vaan valitettavasti olla liian myöhäistä.

                                                      Nyt kysymys: 1) mistä kaikkialta Suomesta tulivat ne, jotka olivat Klamydian keikalla? 2) Laivalla todettiin altistuminen, mutta onko nämä kaikki matkustajat jäljitetty? Olisiko pitänyt?

                                                      Seuraavat isot bileet onkin jo tulossa. Just.

                                                      Jaa sosiaalisessa mediassa

                                                      Arkisto