Suomen epidemia 4. heinäkuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen kasvu hidastuu hieman. 15-24 -vuotiaiden tartunnat kasvavat juhannuksen jälkimainingeissa nopeimmin.

Tänään THL ilmoitti 91 tartuntaa, ei poistanut yhtään, ja tunnettu raportoinnin viive kasvoi 50 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä = 91+0+50=141 (punainen viiva).

Testien määrä on kolmen kuukauden alamäen jälkeen ehkä nousemassa. Päijät-Hämeessä, missä on nopeasti paheneva epidemia, käytiin eilen jo lähellä kaikkien aikojen ennätystä.

Positiivisten osuus nousee edelleen.

Sekä Englannissa että Suomessa valmistellaan seuraavaa koronastrategiaa. Englanti ehti ensin. Saa nähdä onko kummankin viesti "viruksen kanssa pitää elää".

Suomessa vähätellään neljättä aaltoa samaan tapaan kuin brittivarianttia vähäteltiin tammikuussa (Puumalainen: "ei ole näyttöä siitä että se lähtisi leviämään Suomessa"). Samaan aikaan uutta koronastrategiaa valmistellaan.

Syytä onkin vähätellä, sillä Suomi on täysin valmistautumaton 4. aaltoon. Olemme koko EU:n viimeinen.

Suomen 4. aalto on tähän mennessä kasvanut samaa vauhtia Englannin 4. aallon kanssa (keltaiset viivat: sama kulmakerroin). Suomen epidemia tulee noin 43 päivää Englannin epidemian jäljessä.

Ranskassa sen sijaan hallitus teki sen mitä piti tehdä: varoitti kansalaisia neljännestä aallosta.

Hyviä uutisia. Englannissa sairaalaan joutuneiden sekä kuolleiden määrä on tähän mennessä ollut selvästi alhaisempi kuin edellisessä aallossa. Englannissa on WHO:n mukaan kuitenkin rokotettu 2.7 kertaa niin paljon ihmisiä 2 kertaan kuin Suomessa.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Arkisto