Suomen epidemia 9. marraskuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Kuolemien kasvu kiihtyy. Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla ilmaantuvuus kasvaa nopeasti. Testien määrä vähenee, ja positiivisten osuus nousi jälleen uuteen 1.5 vuoden ennätykseen.

THL ilmoitti eilen 12 ja tänään 9 uutta koronaan kuollutta. Nykyisellä kasvuvauhdilla (1.8x kuukaudessa) koko epidemian ennätystaso (8.5 kuollutta päivässä) ohitetaan neljän viikon päästä (7.12.).

Yli 80-vuotiaiden kuolemien määrä on viimeisen viikon aikana jyrkkään nousuun. Yli 80-vuotiaiden 3. rokotukset ovat jääneet eräissä sairaanhoitopiirissä, kuten Kymenlaaksossa ja Kainuussa, muiden ikäryhmien jalkoihin, vaikka rokotuksia on annettu 1.5 kuukauden ajan.

Kymenlaaksossa on THL:n mukaan rokotettu alueen noin 12000 yli 80-vuotiaasta jo 78 henkeä kolmanteen kertaan, eli 3 per päivä. Aikaa on ollut 6 viikkoa. Tahti on ollut samanlainen useassa muussakin sairaanhoitopiirissä. Nyt yli 80-vuotiaiden kuolemien määrä kasvaa nopeasti.

Kun 3. rokotuskierros alkoi Kymenlaaksossa noin 15.9., suurimmalla osalla alueen yli 80-vuotiaista oli rokotteen suoja vielä yli 80 prosenttia. Nyt on enää 5:llä prosentilla, sillä juuri ketään yli 80-vuotiasta ei ole rokotettu 3x. Veikkaan että kuolemia tulee myös tänne.

Kymenlaaksossa on kaksi ongelmaa: 1) 3. rokotuksen määrät ovat todella pienet kun verrataan muihin piireihin 2) yli 80-vuotiaat ovat jääneet muiden ikäryhmien jalkoihin

Kainuussa ollaan kuuden viikon aikana (17.9.-8.11.) ehditty rokottamaan 84 alueen 5500 yli 80-vuotiaasta. Tällä vauhdilla kaikkien yli 80-vuotiaiden rokottamiseen menee 10 vuotta.

Palataan vielä Kymenlaaksoon. Siellä kaikkien yli 80-vuotiaiden rokottamiseen menee tällä vauhdilla 21 vuotta.

Pohjois-Pohjanmaalla on alueen 20200 yli 80-vuotiaasta saatu rokotettua 430. Kaikkien yli 80-vuotiaiden rokottamiseen menee nykyisellä vauhdilla 7 vuotta. Alueella on paha epidemia.

Kun Pohjois-Pohjanmaalla alettiin antamaan 2. rokotuksia, mentiin tiukasti ikäjärjestyksessä, ja käytännössä kaikki yli 80-vuotiaat oli rokotettu kuudessa viikossa. Nyt on rokotettu 2.1 prosenttia 6 viikossa, eli vauhti on 1/45 toisen rokotuksen vauhdista. Mikä on vikana?

Jos verrataan annettuja 3. rokotuksia niiden ihmisten määrään, joiden 2. rokotuksesta on kulunut vähintään 6 kuukautta, niin näkyy selvästi miten esimerkiksi Ahvenanmaa ja HUS ovat ryhdistäytyneet. Tässä Ahvenanmaa (#1 koko maassa 3. rokotusten antamisessa).

Ahvenanmaalla on noin 23 prosenttia niistä yli 80-vuotiaista, joiden 2. rokotuksesta on kulunut vähintään 6 kuukautta, rokotettu. Jotta viiva ei laske, niin rokotuksia on annettava samassa tahdissa kuin 2. rokotuksia annettiin alkukesällä. Tähän Ahvenanmaa on kyennyt.

3. rokotukset on avattu kaikille niille yli 60-vuotiaille, joiden 2. rokotuksesta on kulunut yli 6 kuukautta. Jos 3. annoksia annettaisiin samaa vauhtia kuin 2. annoksia, niin yli 60-vuotiaiden käyrien pitäisi siis hätyytellä 100% rajaa koko ajan. Näin ei kuitenkaan ole.

HUS:n alueella on niistä yli 80-vuotiaista, joiden 2. rokotuksesta on kulunut yli 6 kuukautta, rokotettu 3x noin 15 prosenttia. tahti on hieman jäänyt 2. rokotusten tahdista viime toukokuussa. Tämä on maan toiseksi paras tulos.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Arkisto