Suomen epidemia 12. joulukuuta 2020
Ilkka Rauvola
Kasvu hidastui hieman, mutta luvut ovat jo niin suuria, että vähän hitaampikin eksponentiaalinen kasvu tarkoittaa isoa lisäystä tartuntoihin ja seuraavaksi sairaanhoidossa olevien ja menehtyneiden määrään. Nyt sairastuu varsinkin yli 70-vuotiaita.
Tänään THL ilmoitti 377 tartuntaa ja otti sairaanhoitopiirien raportointia kiinni kahdella (2) tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu tartuntojen määräksi tulee 377 - 2 = 375 (punainen viiva).
Tänään uusia tartuntoja oli suhteessa väestöön melko tasaisesti ympäri maata. Vain Itä-Savo ja Keski-Pohjanmaa pitivät nollan.
Ongelma on tässä: se, mikä näytti ensi alkuun yhdestä superleviämistapahtumasta alkunsa saaneeksi pyrähdykseksi joka sammuisi kuten Vaasan epidemia, jatkaakin nyt kasvuaan. Ja tällä kertaa luvut ovat todella isoja. Ja vanhat sairastuvat. Tästä on tulossa todella paha.
Nyt näyttää siltä, että riski siitä, ettei tätä tulla saamaan hallintaan, on kasvamassa. Leviäminen kuntiin jatkuu edelleen, sairaansijat ovat täyttymässä, ja kuolleita tulee kohta rutkasti. Lasketaan kohta vähän.
Nyt pelkästään yli 70-vuotiaita on enemmän kuin syyskuun alussa oli kaikkiin ikäryhmiin kuuluvia. Eksponentiaalinen kasvu jatkuu. Nopeimmin kasvavat yli 70-vuotiaiden saamat tartunnat sekä alle 10-vuotiaiden tartunnat.
70-80 -vuotiaiden saamien tartuntojen määrä kasvaa nopeasti. Kasvu ei myöskään ole hidastunut viimeisen viikon aikana, toisin kuin nuoremmissa ikäryhmissä. 70-vuotiaiden riski kuolla tautiin on noin 25-kertainen 40-vuotiaisiin verrattuna.
Yli 80-vuotiaiden saamien tartuntojen kasvu on vielä nopeampaa. 80-vuotiaiden riski kuolla tautiin on noin 60-kertainen 40-vuotiaisiin verrattuna.
Tässä on laskettu auki todennäköisyys kuolla tähän tautiin eri ikäryhmissä. Suomen ensimmäinen ja toinen aalto erikseen.
Tässä edellinen kuva suurempana: Suomen 1. ja 2. aallon CFR:n ja kansainvälisen IFR:n vertailu.
Myös alle 10-vuotiaiden saamat tartunnat kasvavat nopeasti. Vaikka eksponentiaalinen kasvu on "pientä" (eli 4% päivässä), luvut kasvavat nyt nopeasti, koska ne ovat ehtineet jo näinkin isoiksi.
Lähdetään seuraavaksi arvioimaan kuolemien määrän kehittymistä. Ensin vähän pohjatietoja. Kevään epidemiassa kuoli Johns Hopkinsin mukaan Suomessa noin 4.5 prosenttia niistä, joilla oli vahvistettu tartunta. (Suomi löytyy listan keskivaiheilta.)