Suomen epidemia 5. marraskuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen määrä kasvaa, kuolemien määrä kasvaa, sekä kaikkien sairaanhoidossa olevien että vakavasti sairaiden määrä kasvaa, testien määrä vähenee, ja positiivisten osuus nousi jälleen uuteen 1 1/2 vuoden ennätykseen.

Tartuntojen määrä on vakaassa kasvussa. Ilmaantuvuus kasvaa nopeinta vauhtia Pohjois-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa.

Tartuntojen määrä (musta viiva) on nyt todennäköisesti ylittänyt elokuun huipputason, vaikka nyt testejä tehdään alle puolet elokuun lopun määristä. Tartuntojen ksvu on 4.8 prosenttia päivässä = 4.0x kuukaudessa (vaaleanpunainen viiva).

Epidemia on nyt pahempi kuin kertaakaan aikaisemmin. Tartuntojen määrä nelinkertaistuu kuukaudessa nykyisellä kasvuvauhdilla, ja on jo ylittänyt kaikki aikaisemmat maksimit. Ministerin Kiurun mukaan epidemia ei ole enää hallinnassa.

Ministeri Kiurun mukaan epidemia ei ole enää hallinnassa. Suomessa on Pohjoismaiden alhaisin rokotekattavuus. Lisäksi olennaisia rajoituksia purettiin ja testausta vähennettiin, kun Nyt saa elää -strategia tuli voimaan 6.9.

Lisäksi epidemia näyttää olevan nopeaa vauhtia muodostumassa vanhentuvien rokotusten epidemiaksi. Uudellamaalla arviolta lähes koko sairaanhoidon kasvu (ja siis lähes koko tartuntojen kasvu) tulee 2x rokotetuista.

Keskeiset ongelmat ovat seuraavat: 1) vanhenevat 2x rokotukset niillä, jotka on jo rokotettu 2) alhainen 1x ja 2x rokotekattavuus 3) Nyt saa elää -strategia (vähenevä testaus, maskeista luovuttu, enemmän kontakteja)

Ennustan: seuraavaksi käy niin, että 2x rokotetut täyttävät sairaalat. 1) Uudellamaalla melkein koko tartuntojen kasvu tulee 2x rokotetuista 2) rokotetut eivät pääse testiin ja ilman testiä ei pääse hoitoon. Tämän paineen täytyy purkautua.

Testien määrä vähenee edelleen. On myös se mahdollisuus, että testien viive on pidentynyt ja osa 1.11. mennessä tehdyistä testeistä on siis vielä raportoimatta.

THL on julkaissut kolmannen rokotteen määrät. Tällä hetkellä noin 2 prosenttia asukkaista on rokotettu 3x. Yli 80-vuotiaat johtaa kuten kuuluukin, mutta mihin jäivät 65-79 -vuotiaat?

3. rokotukset eivät ole onnistuneet pysäyttämääb efektiivisen yli 80 prosentin rokotuskattavuuden laskua. 3. rokotuksen määrien pitäisi olla noin viisinkertaiset nykyiseen tahtiin verrattuna, jotta efektiivisen rokotuskattavuuden suunta kääntyisi.

Sairaanhoitopiireissä on eroja. Lapissa kolmatta rokotusta ollaan annettu 2.5 kertaa niin paljon kuin Pohjois-Pohjanmaalla. Ja Ahvenanmaalla neljä kertaa niin paljon.

Vaikka yli 80-vuotiaita kuolee nyt paljon, niin kaikkialla ei yli 80-vuotiaiden rokottaminen kolmanteen kertaan ole prioriteetti. Kymenlaaksossa, Kainuussa, Päijät-Hämeessä ja Pohjois-Pohjanmaalla yli 80-vuotiaita on rokotettu yli 10 kertaa vähemmän kuin Uudellamaalla.

HUS:n alueella on rokotettu pääosin ikäjärjestyksessä, yli 80-vuotiaat ensimmäisenä.

Pohjois-Pohjanmaalla 3. rokotusten määrä suhteessa väestöön on maan pienin. Yli 80-vuotiaat eivät ole prioriteetti toisin kuin Uudellamaalla.

Kymenlaaksossa rokotukset ovat edenneet suurinpiirtein samaa vauhtia kuin koko maassa, mutta yli 80-vuotiaita ei ole rokotettu juuri lainkaan.

Sairaanhoidossa olevien määrä kasvaa edelleen. Tänään 5.11. nousi TAYS (Tampere), OYS (Oulu) ja KYS (Kuopio) erityisvastuualueilla.

Kasvua on ennen kaikkea erikoissairaanhoidossa, missä potilasmäärä on runsaan viikon aikana noussut 21 prosenttia. THL:n tiedotustilaisuudessa 4.11. käytettiin vääriä lukuja ja saatiin tilanne näyttämään 19 prosentin laskulta (24.10.-31.10.), mikä siis ei pidä paikkaansa.

Tässä Suomen erikoissairaanhoidon tilanne erikseen. Kasvu on alkanut uudelleen 28.10., ja aikavälillä 28.10.-5.11. kasvu on ollut keskimäärin 2.3 prosenttia päivässä = 2.0x kuukaudessa.

Erikoissairaanhoidon kasvava määrä johtaa erittäin todennäköisesti kuolemien määrän kasvuun, vaikka THL väitti 4.11. tilannekatsauksessaan, ettei näin välttämättä ole.

Tässä THL:n väite erikoissairaanhoidosta. Kuten kuvasta näkyy, kuolemien määrä seuraa vakavasti sairaiden määrää erittäin hyvin. Korrelaatio (1.7.-29.10.) on 84 prosenttia eli erittäin vahva.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Arkisto