Suomen epidemia 21. maaliskuuta 2022
Ilkka Rauvola
BA.2:n osuus HUS:n alueella on noussut arviolta 75 prosenttiin tartunnoista (= se kohta jolloin voimakkain BA.1:n kasvu alkoi joulukuussa). Sekä positiivisten osuus että sairaanhoidossa olevien määrä kasvavat eksponentiaalisesti.
BA.1-aallon 1. huipun (6.1.) jälkeen positiivisten osuus on 1.2-kertaistunut kuukaudessa. 6.3. alkaneen BA.2-epidemian aikana nousuvauhti on kaksinkertaistunut (2.4x kuukaudessa 6.3.-16.3.). 100 prosentin taso saavutetaan tällä vauhdilla 12.4.2022.
Testien määrä on lähtenyt lievään nousuun. BA.1-epidemian huipulta testien määrä ehti laskea 54 prosenttia.
Jos saat LC:n niin olet omillasi. Sinulle tullaan sanomaan että sulla heittää päässä. Ei sulla mitään Long Covidia ole.
Sairaanhoidossa olevien määrä on kasvanut eksponentiaalisesti 9 kuukauden ajan. Vauhti on 25.6.2021 jälkeen ollut keskimäärin 1.45x kuukaudessa. 6.3.22 jälkeen vauhti on palautunut samalle tasolle (1.43x kuukaudessa).
A-Studiossa 21.3.2022 ministeri Linden nosti rajoitusten (ja siis kuolemien) kipurajaa 5.0-6.7 -kertaiseksi viime joulukuun rajoituksiin verrattuna (jolloin sairaalassa oli 300 henkeä ja 3. rokotuksista keskusteltiin kiivaasti). Lasketaan vähän.
Nykyisellä sairaanhoidon kasvulla rajoitukset tulevat päälle toukokuun loppuun mennessä. Tai sitten ministeri Linden nostaa rajaa uudestaan.
Lasketaan lisää. Suomessa on noin 22000 sairaansijaa, mukaanluettuna terveyskeskukset.
Variantit ovat olleet koko ajan tappavampia. Jos nykyinen sairaanhoidon kasvuvauhti jatkuu, niin kaikki Suomen 22000 sairaansijaa tulevat koronapotilaiden käyttöön jouluun mennessä. Viimeistään nyt on ruvettava suunnittelemaan strategiaa, millä tähän tilanteeseen ei jouduta.
Veikkaan että joudutaan kuin joudutaankin turvautumaan näihin perinteisiin keinoihin.
Eli joudutaan palaamaan WHO:n linjalle (sen jälkeen kun sairaalat tulevat täyteen ja kaikki muut keinot on jo käytetty).
Jos arvioidaan että rokotteet ovat antaneet 10x suojan sairaanhoitoon joutumista vastaan, niin nykyisellä kasvuvauhdilla saimme ostettua kuusi (6) kuukautta aikaa olla ilman maskeja. Jos se nyt oli sen arvoista.
Koko epidemian ylivoimaisesti ikävimmät päätökset ovat edessä. Hallitus ei anna meille enää minkäänlaista näkyvyyttä siitä mitä olisi tarkoitus tehdä. Mistään suunnitelmasta hallita tätä sairaanhoidon kasvua en ole kuullut. Rajoja nostetaan ja ikäviä päätöksiä siirretään.
Epidemian kasvu riippuu siitä, mitä variantteja on tulossa ja millä aikataululla. Mistään varustautumisesta seuraavaa varianttia varten en ole kuitenkaan kuullut.
Koronan sairastaminen pienentää aivoja. Rokotuksetkaan ei auta jos saa taudin. Maskit ja ilmastointi auttavat (alentamalla todennäköisyyttä saada tartunta).