Suomen epidemia 8. marraskuuta 2020 Ilkka Rauvola Päivitetty

Uusien tartuntojen kasvu on noussut 2.5 prosenttiin kuukaudessa, eli tällä vauhdilla määrä kaksinkertaistuu kuukaudessa.

Tänään arviolta 190 uutta tartuntaa (punainen) ja eilen 222 (THL julkaisi 2 päivän tiedot tänään). Lisäksi sairaanhoitopiirit ovat ilmoittanet 40 tartunnasta, jotka eivät vielä näy THL:n luvuissa (vaaleanpunainen).

Muuttumattomalla viivellä laskettu ilmoitettujen tartuntojen määrä on kasvanut hieman hitaammin eilen ja tänään. Se voi olla merkki siitä, että tartuntojen kasvu on hidastumassa. Viikonloppuisin ilmoitetut luvut tosin ovat olleet pienempiä kuin arkipäivinä ilmoitetut.

Tänään noin 190 tartuntaa, eilen noin 222. Suhteessa väestöön eniten tartuntoja Lapissa, Länsi-Pohjassa, HUS-alueella ja Varsinais-Suomessa. Ilahduttavasti 7 sairaanhoitopiiriä kokonaan ilman tartuntoja.

Tässä yleiskuva 7 päivän ilmaantuvuudesta. Lapissa ja varsinkin Länsi-Pohjassa ilmaantuvuus nousee nopeaa vauhtia. Myös HUS:n alueella, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla ilmaantuvuus on nousussa.

Kumpikin aalto on tähän mennessä käyttäytynyt melko kauniisti eksponentiaalisesti kasvavan epidemian tavoin. Nykyinen aalto hidastuu 2.2 kertaa hitaammin (0.9289/0.4276) kuin kevään epidemia.

Lapissa tartuntojen määrä nousee noin 7 päivää altistumisten jälkeen. Tartuntojen suhde altistumisiin nousee (eli huononee). Ihan viime päivinä on ollut vähemmän altistumisia - toivottavasti tartuntojenkin määrä tulee alas. Lähemmät tiedot: altistumiset.fi

Lapissa sekä 7 että 14 päivän ilmaantuvuus on nousussa.

Länsi-Pohjassa 7 päivän ilmaantuvuuden nousu on ehkä taittunut. Kahden viikon ilmaantuvuus nousee edelleen.

Altistumisten määrän vähentyessä myös ilmaantuvuus on lähtenyt laskemaan. Veikkaan että ilmaantuvuus seuraa altistumisia suunnilleen ennen Iso-Syötteen tartuntoja vallinneelle tasolle.

Pohjois-Savossa tartuntojen määrä lähti kasvamaan uudelleen 26. lokakuuta. 7 päivän ilmaantuvuus (vihreä) on noussut lähelle lokakuun huippua. Toivotaan, että tilanne paranee.

Etelä-Karjalassa 7 päivän ilmaantuvuus on noussut kolminkertaiseksi lokakuun puolenvälin jälkeen, toki alhaisista lukemista. Viime päivinä on ollut kehitystä parempaan päin.

Kymenlaaksossa 7 päivän ilmaantuvuus (vihreä viiva) lähti nousemaan uudestaan 30. lokakuuta. Nyt se on ehkä tulossa hieman alas.

Satakunnassa ilmaantuvuus nousee, mutta vielä ollaan selvästi keskiarvo-SHP:n tasoa alempana.

Varsinais-Suomessa sekä 7 että 14 päivän ilmaantuvuus on noussut nopeasti. Nyt ollaan koko maan tason yläpuolella.

HUS:n alueella ilmaantuvuus on ollut nousussa viimeisten kahden viikon ajan. Ilmaantuvuus on kaksi kertaa niin suuri kuin koko maan taso ja esim. 5 kertaa niin paljon kuin Satakunnassa.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Arkisto