Suomen epidemia 18. toukokuuta 2021 Ilkka Rauvola Päivitetty

Tartuntojen määrä on ruvennut kasvamaan. Tartuntojen määrä ehti vähentyä 52 päivän ajan (27.3.-17.5.).

    Noin 20.4. alkanut tartuntojen kasvun kiihtyminen on tähän mennessä edennyt melko tarkkaan samaa vauhtia kuin tammi- ja helmikuussa. (H/t @reimatw ).

      Ilmaantuvuus kasvaa Keski-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä, Kainuussa ja Satakunnassa sekä Uudenmaan kunnista Vantaalla, Keravalla ja Järvenpäässä.

        Vantaalla, Keravalla ja Järvenpäässä, joissa ilmaantuvuus on nousussa, asuu noin 6 prosenttia maan asukkaista. Tässä Vantaa, missä 7 päivän ilmaantuvuus on noussut 7.5. lähtien.

          Keravalla 7 päivän ilmaantuvuus on lähtenyt nousuun 14.5. jälkeen.

            Järvenpäässä ilmaantuvuus on noussut 30.4. lähtien.

              Se, että HUS:n alueen ilmaantuvuus on laskenut, johtuu Helsingistä ja Espoosta. Helsingissä ilmaantuvuus nousi vapun jälkeen 13.5. asti, mutta on laskenut sen jälkeen.

                Espoossa ilmaantuvuus alkoi nousemaan vasta viikko vapun jälkeen, mutta on viime päivien aikana laskenut.

                  Varsinais-Suomessa Salon epidemia on saatu hallintaan. Myös Turussa ilmaantuvuus laskee jo.

                    Satakunnassa ilmaantuvuus on noussut. Eurassa on pahan näköinen epidemia.

                      Kanta-Hämeessä ilmaantuvuus on noussut yli kuukauden ajan. Keskimääräinen nousuvauhti on 3.8 prosenttia päivässä (3.1x kuukaudessa).

                        Kanta-Hämeen tilanne vaihtelee kunnittain jonkin verran. Janakkalassa tilanne on huonoin.

                          Keski-Pohjanmaalla tilanne on pahin Kannuksessa. Kuntien raportointi tulee noin 3 päivää päivittäin ilmoitettujen lukujen perässä.

                            Keski-Pohjanmaalla yli puolet kaikista tartunnoista on alle 20-vuotiailla.

                              Keski-Pohjanmaalla 38 prosenttia kaikista toukokuun tartunnoista on 15-19 -vuotiailla.

                                Keski-Pohjanmaalla ilmoitettiin tänään noin puolet vähemmän tartuntoja kuin edellisten kahden päivän aikana (kuva). Jäljitysprosentti putosi 80 prosentista 70 prosenttiin.

                                  Jaa sosiaalisessa mediassa

                                  Arkisto