Suomen epidemia 25. heinäkuuta 2021
Ilkka Rauvola
Tartuntojen kasvu kiihtyy. Ilmoitettujen tartuntojen kasvu on lähtenyt uudestaan nousemaan HUS:n alueella ja kiihtyy Pirkanmaalla sekä Päijät-Hämeessä.
Tänään THL ilmoitti 360 tartuntaa (2 kertaa niin paljon kuin viikko sitten ilmoitettu 180), poisti 5, ja tunnettu tartuntojen raportoinnin viive kasvoi 8 tartunnan verran. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä = 360+5+8=373 (punainen viiva).
Testien määrä ei ole kasvanut 4. aallon alusta (16.6.) lainkaan, vaikka tartuntojen määrä on 16.6. jälkeen kuusinkertaistunut. Ei hyvä.
Positiivisten osuus on noussut 16.6. jälkeen keskimäärin 4.9 prosenttia päivässä (4.2x kuukaudessa) ja ohittaa kevään epidemian huipputason (3.27 prosenttia 16.3.) huomenna 26. heinäkuuta. Testauksen viiveestä johtuen tieto tulee noin 31.7.
Uudellamaalla ilmoitettujen tartuntojen ilmaantuvuus lähti kasvamaan uudestaan.
Uudenmaan tartuntojen kasvu on siirtynyt radan varresta alueen länsiosiin.
Samaan aikaan Uudellamaalla on tapahtunut toinenkin muutos: 15-24 -vuotiaiden tartunnat vähenevät (mutta nämä ikäryhmät johtavat edelleen), ja kasvua on siirtynyt sekä nuorempiin että vanhempiin ikäryhmiin.
Varsinais-Suomessa ilmoitetaan sunnuntaisin melko vähän tartuntoja. Niin tänäänkin. Tilanne (eli nopeasti nouseva ilmaantuvuus) on todennäköisesti ennallaan.
Pirkanmaalla ilmoitettujen tartuntojen ilmaantuvuus nousee nopeasti. Tänään ilmoitettiin selvästi enemmän tartuntoja verrattuna aikaisempiin sunnuntaihin.
Päijät-Hämeessä tartuntojen määrä on viimeisen viikon aikana (17.7.-24.7.) kasvanut keskimäärin 3.3 prosenttia päivässä (2.7x kuukaudessa).
Tässä esimerkki siitä, mitä voi seurata siitä, että poistetaan rajoitukset ja seurataan sairaanhoidossa olevien määrää. Suomessahan on puhuttu tällaista. Hollannissa rajoitukset poistettiin 26. kesäkuuta, kun 7 päivän ilmaantuvuus oli 63 (Suomessa nyt noin 94).
Rajoitusten poistamisen jälkeen tartuntojen määrä jatkoi vähenemistään, ja neljä päivää myöhemmin (30.6.) 7 päivän ilmaantuvuus saavutti miniminsä 52.
Päivittäisten tartuntojen määrä lähti nousemaan 28.6. eli kaksi päivää rajoitusten poistamisen jälkeen. Ensin vähän hitaammin, mutta kahdessa viikossa tartuntojen kasvu nousi jopa 60 prosenttiin päivässä. Kahdessa viikossa (27.6.-10.7.) tartuntojen määrä 20-kertaistui.
Niiden neljän viimeisen päivän aikana, kun rajoitukset oli poistettu (6.7.-10.7.), tartunnat kasvoivat keskimäärin 46.9 prosenttia päivässä. Kasvu oli niin kovaa, että tällä vauhdilla kaikki hollantilaiset olisivat saaneet tartunnan 2.5 viikossa (28.7. mennessä).
Sairaanhoidossa olevien luvuista ei kuitenkaan huomannut mitään. Päinvastoin, sairaanhoidossa olevien määrä jatkoi laskuaan ja saavutti miniminsä 7. heinäkuuta (10 päivää tartuntojen minimin jälkeen). Päätöksenteon kannalta kaikki näytti siis olevan kunnossa.
Sairaanhoidon luvut ovat kelvoton työkalu seurata epidemiaa tilanteessa, missä rajoitukset puretaan ja tartuntojen määrä lähtee voimakkaaseen kasvuun. Delta on nyt näyttänyt mihin se kykenee (eli 47 prosentin kasvuun päivässä = 100000 kertaa kuukaudessa).
Syy siihen, ettei sairaanhoidon lukujen avulla voi johtaa epidemiaa, on se, että tartunnan saamisesta menee keskimäärin 10-14 päivää siihen, että henkilö joutuu sairaalaan (Hollannissa 10 ja Suomessa 14).
Jos Suomessa rajoitukset puretaan Hollannin tapaan ja epidemia rupeaa kasvamaan täälläkin 47 prosenttia päivässä, niin tartuntojen määrä ehtii 200-kertaistua (=power(1.47,14)) ennen kuin sairaanhoidon luvuissa näkyy mitään muutosta.
Sairaanhoidon lukuja voi käyttää vain, mikäli rajoitukset pidetään nykyisellä tai nykyistä tiukemmalla tasolla. Se hyvä uutinen on, että tähän mennessä Delta on vienyt noin puolet vähemmän ihmisiä sairaalahoitoon kuin kevään B.1.1.7 epidemia.
Mennään eteenpäin. Voisi kuvitella että kun Hollannissa laitettiin rajoitukset takaisin voimaan (10.7.), niin tartuntojen määrä tulisi takaisin saman tien alas. Väärin. Tartuntojen määrä on edelleen 10 kertaa korkeammalla kuin missä oltiin silloin kun rajoitukset purettiin.
Hollannissa suurin osa tartunnoista on tullut vasta sen jälkeen, kun rajoitukset tuotiin takaisin. 11.7. jälkeen on 14 päivän aikana tullut 3.3 kertaa niin paljon tartuntoja (120942, vaaleansininen) kuin sinä aikana, jolloin rajoituksia ei ollut (36491, keltainen).
Hollannissa 14 päivän ilmaantuvuus ensin 3.2-kertaistui verrattuna aikaväliin juuri ennen rajoitusten purkamista (13.6.-26.6.), ja on 11-kertaistunut sen jälkeen kun rajoitukset tuotiin takaisin (11.7.-24.7.) verrattuna ajanjaksoon juuri ennen rajoitusten purkamista.
Yhteenveto: Hollannissa 14 päivän pituinen ajanjakso (26.6.-10.7.), jonka aikana rajoitukset oli poistettu, johti siihen, että tartuntojen määrä 11-kertaistui. Suurin osa tartuntojen määrän noususta tapahtui vasta sen jälkeen, kun rajoitukset olivat tulleet takaisin voimaan.